Äimän Käkenä -tiedotuslehti palvelee jäseniämme

Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry:n tiedotuslehti Äimän Käkenä ilmestyy vuonna 2013 kaksi kertaa, keväällä ja syksyllä. Julkaisu on tarkoitettu ÄIMÄ:n jäsenille, ja jäsenistön tekstit ovat tervetulleita lehteen. Lehtiä voidaan jäsenten lisäksi jakaa esimerkiksi messuilla tai lähettää neuvoloihin. Siksi voit halutessasi kirjoittaa lehteen pelkällä etunimelläsi tai nimimerkillä. Voit lähettää Äimän Käkeen omia kokemuksiasi ja ajatuksiasi, runon tai vaikka ruokaohjeen! Lähetä kirjoituksesi Leenalle, joka koostaa lehteä: puheenjohtaja[at]aima.fi.

Julkaisemme tällä palstalla Äimän Käessä ilmestyneitä juttuja kirjoittajan luvalla.


Äimän Käkenä 3/2011

Parisuhde, vauva ja synnytysmasennus
- mahdoton yhtälö?

”Hellyys ja läheisyys ovat tärkeitä ja ne olisi hyvä pystyä säilyttämään parisuhteessa, vaikka seksiä ei aika ajoin juuri olisikaan."
Minna Oulasmaa Väestöliitosta.









Pariterapiaan kannattaa hakeutua mahdollisimman aikaisin ja siksi, että molemmat sitä haluavat.

On pariskunta, pikkuvauva ja synnytysmasennus. Onko se mahdoton yhtälö parisuhteen kannalta? Milloin ollaan siinä pisteessä, että kannattaa mennä pariterapiaan?

”Se on veteen piirretty viiva. Kyse on aika pitkälti motivaatiosta ja siitä, että pariskunta on hedelmällisessä vaiheessa. Monet sanovat pariterapiaan tullessaan, että voi kun olisimme tulleet jo aiemmin! Kynnystä kannattaa madaltaa ja tullakin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Molemmilla pitää kuitenkin olla halu tarkastella itseään. Ei kannata mennä pariterapiaan vain toisen mieliksi”, vastaa perheneuvonnan koordinaattori Minna Oulasmaa Väestöliitosta.

Monille miehille pariterapiaan lähteminen voi olla vaikea ajatus ja mies saattaa olla sinne tullessaan ”puolustuskannalla”. Pariterapiassa ei kuitenkaan etsitä syyllisiä. Hyvässä pariterapiassa mieskin tulee kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään eikä jää toissijaiseksi tai ulkopuoliseksi. ”Yleensä pariterapiaan tulevat miehet sitoutuvatkin siihen todella hyvin”, Oulasmaa kertoo.

Suurin osa pariterapeuteista on naisia. Joskus miespuolinen työtekijä voi auttaa perheenisän solmujen avaamisessa paremmin kuin nainen. ”Ja jos kumppani ei halua lähteä mukaan, pariterapiaan voi tulla myös yksin, siihen on oikeus.”

Pariterapiassa voi
oppia riitelemään

Kun synnytysmasennus on ikään kuin mukana parisuhteessa neljäntenä osapuolena  vauvan lisäksi, tilannetta kannattaa aina tarkastella hyvin kokonaisvaltaisesti. On tärkeää, että äidin mahdollinen lääkitys ja yksilöterapia ovat kunnossa ja hän saa apua kotiin esimerkiksi sukulaisilta tai vaikkapa kaupungin palveluna. Myös isän jaksaminen ja mieliala ovat olennaisia asioita. Parisuhdetta voidaan hoitaa, korjata ja rakentaa, kun nämä muutkin asiat ovat hoidossa.

Parisuhdeterapeutin luona kannattaa olla rehellinen ja avoin. Terapeutti voi auttaa näkemään asioita uudessa valossa, tarjota uusia näkökulmia. Hän on neutraali ihminen, jonka edessä ei tarvitse olla puolustuskannalla. ”Terapeutti voi auttaa paneutumaan toisen asemaan ja oivaltamaan, että minun tapani ajatella ei ole ainoa oikea.”

Parhaimmillaan pariterapiassa voikin syntyä aitoa empatiaa toista kohtaan. Mutta saa siellä sitten muuten riidelläkin: ”Pariterapiassa voi oppia uusia tapoja riidellä. Monille pariskunnille pariterapia on ainoa paikka maailmassa, jossa voi riidellä ja tuulettaa kunnolla, kun muutoin lapset ovat aina läsnä”, Oulasmaa huomauttaa.

On neuvokasta
hakea apua

Minna Oulasmaan mukaan Suomessa maantieteelliset erot ovat valtavat ja avun saaminen on hyvin erilaista eri paikkakunnilla.

Mistä hakea apua?

• Oma neuvola on paras tietolähde. Sieltä saa ajantasaista ja kattavaa tietoa oman paikkakunnan palveluista. Paikkakunnalla voi olla meneillään vaikkapa jokin projekti, jonka kautta saa apua.
• Jotkut psykiatrian poliklinikat saattavat järjestää paritapaamisia.
• Perheneuvolassa pystytään ajattelemaan tilannetta koko perheen kannalta.
• Seurakunnilla on parisuhteeseen liittyviä palveluja.
• Väestöliitossa työskentelee useita pariterapeutteja.
• Yksityisiä terapeutteja on paljon. Heidän koulutuksensa voi tosin vaihdella suurestikin - kysy, ota selvää.

Oulasmaan mukaan kaikista olennaisinta terapeutissa on kuitenkin se, että henkilökemiat kohtaavat: ”On tärkeää, että pariskunta kokee tulevansa terapiassa kuulluksi ja että terapeutti  ’puhuu heidän kanssaan samaa kieltä’. Siksi kannattaa olla sinnikäs: se ensimmäinen terapeutti ei välttämättä kolahda.”

Vaikeudet voivat olla
uuden alku

Monilla ihmisillä on tapana suorittaa elämää ja ratkoa pulmia viimeiseen asti yksin. On kuitenkin myös lupa olla hyvällä tavalla heikko. ”On suurta keinokkuutta, neuvokkuutta ja vahvuutta hakea apua ja tehdä se silloin kun jaksaa sitä vielä hakea”, Oulasmaa kiteyttää.

On hyvä myös muistaa, että vaikeakin ihmissuhdekriisi voi olla uuden ja paremman elämän alku. Parisuhde voi sen kautta kasvaa syvällisemmäksi ja vahvemmaksi.


Seksisukset solmussa?

Yksi keskeisimmistä ongelmista vauva- ja pikkulapsiperheissä on seksi tai pikemminkin sen vähäisyys. Vauva ja masennus imevät naisesta kaiken energian.

”Hellyys ja läheisyys ovat tärkeitä ja ne olisi hyvä pystyä säilyttämään parisuhteessa, vaikka seksiä ei aika ajoin juuri olisikaan. Nainen kokee helposti antavansa koko hellyyskiintiönsä lapselle tai lapsille ja mies tuntuu vain yhdeltä lisävaatijalta. Parisuhdeläheisyyttä ei kuitenkaan kannata lopettaa vedoten siihen, että antaa hellyyden lapsille”, sanoo Minna Oulasmaa Väestöliitosta.  ”Miestä ei saa hylätä.”

Käytännössä äiti on usein niin väsynyt ja uupunut, että hänen pitäisi saada nukkua ja levätä runsaasti, ennen kuin ajatuskaan seksistä voisi pujahtaa hänen päähänsä.

”Naisen kannattaa kertoa puolisolle rehellisesti ja avoimesti omasta olotilastaan. Muutoin mies kokee torjunnan niin, että luulee hänessä itsessään olevan jotain vikaa. Väärinymmärryksiä syntyy helposti ja seksistä voi syntyä valtapeli”, Oulasmaa sanoo.


VINKKI:
Perusta lastenhoitopiiri!

Perusta lapsiperheystäviesi kanssa piiri, jossa hoidetaan lapsia vuoron perään jonkun kodissa tai esimerkiksi jossakin kerhotilassa. Lapsilla on seuraa toisistaan ja lapsenhoitovuorossa olevat aikuiset voivat tehdä vaikka ruokaa yhdessä sillä aikaa, kun vapaalla oleva pariskunta nauttii toisistaan.

Vinkkaajana Minna Oulasmaa Väestöliitosta.

Tekstit: Leena Honkavaara

Sivun alkuun

---

Äimän Käkenä 4/2011

Pikku raivopussi lastenhuoneessa

Miten uhmaikäisen lapsosen saisi talttumaan? Vaikeat kasvatustilanteet voivat laueta, kun opettelee kuuntelemaan lastaan.

---

Anne-Mari Jääskinen järvenpääläisestä Luonnollisen Arjen keskus IlonHipusta kannattaa kultaista keskitietä kasvatuksessa.

Kokonainen luentosalillinen ihmisiä puhua pupattaa korviasärkevän äänekkäästi. Kun kuuntelee tarkemmin, huomaa, että ihmiset ”keskustelevat” pareittain, mutta kumpikin puhuu epäkohteliaasti toisen päälle. No, ”ope” on käskenyt tehdä niin! Tunne- ja vuorovaikutuskouluttaja Anne-Mari Jääskinen järvenpääläisestä Luonnollisen arjen keskus IlonHipusta haluaa havainnollistaa, kuinka aikuinen usein jättää kuuntelematta, mitä lapsi yrittää sanoa. ”Aikuisen pää on täynnä omia ajatuksia, ja lapsi yrittää puhua omiaan. Lapsi ei tule kuulluksi”, Jääskinen selventää.

Jääskisen koulutustoiminta perustuu muun muassa yhdysvaltalaisen Thomas Gordonin oppeihin. Ytimenä ovat ajatukset siitä, että vallankäyttö ja lapsen jyrääminen johtavat huonoon lopputulokseen. Kunnioitus toista ja itseä kohtaan on olennaisinta.  Kuunteleminen on tärkeä osa kunnioittamista.

Tarkasti kuuntelemalla aikuinen voi oivaltaa, miksi lapsi on vaikkapa kysynyt jo puolen tusinaa kertaa: ”Miksi se minun kaverini muutti pois?” Automaattinen vastaus olisi, että siksi kun kaverisi vanhemmat saivat työtä muualta. Oikeampi näkökulma on kuitenkin se, että lapsella on kamala ikävä pois muuttanutta ystäväänsä.

Aikuisen raskas
selkäreppu

Monella aikuisella on lasten kasvatuksessa lisätaakkanaan raskas selkäreppu omasta lapsuudesta. Aikuisella voi olla niin pahoja tunnelukkoja omilta lapsuusajoilta, ettei hänen syliinsä todellisuudessa mahdukaan lapsen tunteita. Lasten kasvatusvaikeudet voivat siis liittyä myös kasvattajan omiin vaillejäämisiin ja lapsuuden haavoihin.

”Omat tunnelukot olisi tutkittava ja erotettava, mietittävä, miksi reagoin kasvatustilanteessa näin. Mistä tunteeni on tuttu?”

Kun aikuisen selässä on raskas reppu, hän ei välttämättä kestä lapsensa tunnetta eikä pysty olemaan aidosti oma itsensä. ”Vaikeassa tilanteessa on hyvä ajatella, että tunnereaktioni on ihan ok. Kun negatiivisen tunteen hyväksyy, tunne alkaa lopulta haihtumaan pois”, Jääskinen sanoo.

"Tärkeää on myös kuunnella omia tarpeita ja tunteita ja tuoda niitä aktiivisesti lapsellekin esille. Eli kuunteleminen ei ole vain toisen kuuntelemista, vaan myös itseni kuuntelemista - mitä tarvitsen, mitä tunnen pintatunteen alla − mitä juuri nyt kaipaisin”, Jääskinen analysoi.

Se kultainen
keskitie

Lasten kasvatuksessa niin liiallinen periksiantavuus kuin liika tiukkuus ja jyräävyyskin ovat Jääskisen mielestä pahasta. Molemmat tavat sotivat ihmisen inhimillisiä, syviä tarpeita vastaan. Jokainen meistä haluaa esimerkiksi olla arvostettu, yhtä tärkeä kuin muut, riittävä ja turvassa. Ylisalliva tai valtaa ja uhkailua käyttävä aikuinen mitätöi näitä lapsensa perustarpeita.

Otetaan vaikka tyypillinen tilanne: pitäisi mennä nukkumaan, mutta lapsella on junaleikki kesken. Antaako periksi ja sallia lapsen jatkaa leikkiään yli nukkumaanmenoajan? Vai ärjähtää, että nyt heti nukkumaan? Raivoisa riita tiedossa!

Kolmas, Jääskisen suosittelema tapa on sanoa kiukustuneelle lapselle, että aikuinen ymmärtää, että ihanan leikin keskeyttämisestä tulee paha mieli. Ja kuunnella miten lapsi reagoi tähän. Sitten aikuinen ohjaa napakasti lapsen nukkumaan. Aikuisen on hyvä vaihtaa mitätöivä ”mutta”-sana mieluummin ” ja”-sanaksi: ”Ja nyt on nukkumaan meno aika.”

Kuunteleminen ei ole
periksiantamista

 ”Kuunteleminen ei tarkoita lapsen tahdon mukaan tekemistä, vaan ymmärtämistä”, Jääskinen toteaa.

Kuunteleminen on myös sitä, että annetaan lapsen puhua vapaasti ja aikuinen peilaa sitä, mitä lapsi kertoo.  ”Esimerkiksi monesti vuorovaikutuksessa kysymysten kysyminen lapselta on turhaa, sillä se ohjaa liikaa tilannetta. Anna lapsen itse puhua ja johtaa puhetta. Totea lapsen kokemus ääneen: ”Näen, että olet tosi pettynyt, kun et saa jatkaa junaleikkiä.” 

Kuuntelemisen taito on sitä, että osaa olla hiljaa, pysähtyy ja ilmaisee halukkuutensa kuunnella lasta, myös sanattomien viestien tasolla. Aikuisella on ikään kuin mega-isot korvat ja silmät. Tähän kuvaan voi piirtää vielä ison sydämen.

Kun lapsi tulee kuulluksi, hänen minuutensa vahvistuu. ”Ei ole valmiita ratkaisuja ongelmatilanteisiin, vaan ratkaisu löytyy lapsesta”, Jääskinen toteaa.

Lisätietoja: www.ilonhippu.fi, www.gtiry.net

Teksti: Leena Honkavaara

Sivun alkuun